Koti Liiga Juhamatti Aaltonen kommentoi Kärppien vaisua loppua: “Pitäisi vain pelata”

Juhamatti Aaltonen kommentoi Kärppien vaisua loppua: “Pitäisi vain pelata”

61
0

Kärpät kaatoi pudostuspelien ensimmäisessä ottelussa Vaasan Sportin lukemin 4-2. Kärpät johti ottelua jo pitkään 4-0-lukemin, mutta päätöserän jälkimmäisellä puoliskolla Sport onnistui iskemään kaksi maalia. Maalit olivat Sportille todella tärkeitä, sillä pudotuspelien ensimmäiseltä kierrokselta jatkaa joukkue, jonka maaliero on parempi.

Oululaisten hyökkääjä Juhamatti Aaltonen oli pettynyt ottelun loppuun.

– Vähän jäi huono fiilis. Unohdettiin, että tässä pelataan yhteistuloksesta ja johdettiin 4-0 ja sitten annetaan ihan ilmaisiksi kaksi maalia. Ei jäänyt kyllä hirveän hyvä fiilis. No, kaksi ollaan edellä, mutta ihan turhia maaleja, Kärpille osunut Juhamatti Aaltonen latasi C Morelle.

– Kaverin täytyy ruveta ottamaan riskejä, sillä he tiesivät, että tässä on enää vain vähän reilut kolme erää jäljellä. Ne rupesivat selvästi aktivoittamaan peliään. Sitten me ei ihan uskallettu pelata. Aloimme hieman räiskimään ja vähän jännittämään. Sitten se tulos on tuossa, kun kaveri sai vähän tatsia. Pitäisi vain pelata, Aaltonen jatkoi.

Ottelusarja jatkuu huomenna Oulussa.